perjantai 20. syyskuuta 2013

Playa Tech Day Kotkan LevelUpissa

Olimme kerääntyneet keskiviikkoiltana Kotkan LevelUp tilaan Datariinassa ja odottelimme ehkä hieman jännittyneenäkin valkokankaan ääressä etäyhteyden muodostumista johonkin kaukaiseen toimistoon toiselle aikavyöhykkeelle. Kohta kuulisimme yksinoikeudella presentaation pelibisneksestä suoraan Googlelta!




Ajatus etänä järjestettävästä videopresentaatiosta lähti liikkeelle kesän aikana käydyistä keskusteluista Google Hamina Data Centerin ja myöhemmin Google Finlandin Helsingin toimiston edustajien kanssa. Heidän kontaktiensa avulla saimme tapahtumaan puhujiksi kaksi Googlen EMEA gaming and mobile -asiantuntijaa, jotka olivat valmiita antamaan meille tunnin verran arvokasta aikaansa ja kertoivat meille Google Hangout on Airin välityksellä viimeisintä tietoa pelien tuottamisesta ja julkaisusta Google Play:ssa, sekä arvokasta tietoa monetisaatiosta ja analytiikasta. Koko presentaatio tallennettiin myös YouTube -palveluun, josta ne ketkä eivät olleet paikalla voivat käydä sen katsomassa.

 

 


Tällaisen tilaisuuden järjestäminen ei olisi ollut mahdollista ilman Google-Aalto-Cursor yhteistyötä, joka alkoi kesäkuussa 2013. On hienoa, että pääsemme toimimaan tällaisten lahjakkaiden ihmisten kanssa.

Cheers,
Teemu & Heikki - Playa Game Hub Team

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti