sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mitä oikeastaan tapahtuu Googlen Haminan palvelinkeskuksessa?

"Positiivisin tapahtuma vuosiin" 


Tapahtumat keräsivät EKAMI:n ja KyAMK:n opiskelijoista 400 Haminassa ja Kotkassa. 
Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston (EKAMI) ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulun opiskelijoille tarjottiin Googlen, Aalto yliopiston ja Cursorin yhteistyöohjelman puitteissa tilaisuus saada inspiraatiota urasuunnitelmiin ja tutustua Googlen palvelinkeskuksen työllisyysmahdollisuuksiin 17.9. ja 19.9. Haminassa ja Kotkassa. Työmarkkinoille pyrkiville kymenlaaksolaisnuorilla varmasti pyörii mielessä konkreettinen kysymys: "Kun tehtaita suljetaan kovaa vauhtia, mistä minulle löytyy työpaikka tulevaisuudessa?" Tällä hetkellä palvelinkeskuksen rakennustöissä on parhaina päivinä 800 henkeä hyvin erityyppisissä työtehtävissä. "This is Work at the Datacenter" Roadshow:n tavoitteena olikin kertoa näistä monipuolisista työmahdollisuuksista opiskelijoille, joita kahden päivän aikana tavoitettiin yhteensä lähes 400.    

Ääriään myöten täynnä ollut EKAMI:n Haminan auditorio syttyi keskusteluun Googlelaisten kanssa, kun kaikille rohkeille kysyjille heitettiin T-paita.  
Tapahtumasarja avattiin 17.9. EKAMI:n Haminan auditoriossa. Tilaisuuden fasilitaattori Jouni Eho Oxford Research Oy:stä kertoi opiskelijoille lyhyesti yhteistyöohjelman tavoitteesta ja muista tapahtumista. Sitten vuoroon tulivat Googlen Haminan palvelinkeskuksen johtajat Dieter Kern ja Arni Jonsson, jotka ensiksi kertoivat Googlen vaatimattomista alkuajoista, joissa pyöritettiin toiminnassa muutamalla serverillä Stanfordin yliopiston kellarissa. Nykyään Googlella on kansainvälinen verkosto datakeskuksia, Euroopan keskukset sijaitsevat Belgiassa, Irlannissa ja Haminassa, Suomessa.
Arni Jonsson ja Dieter Kern kertaavat Googlen 15-vuotista historiaa. 
Sitten Arni ja Dieter kertoivat opiskelijoille eri mahdollisuuksista työllistyä Haminan datakeskuksessa ja Googlen alihankkijoilla, joihin kuuluu mm. kansainvälisiä logistiikka-, rakennus- ja turvaalan yrityksiä. Viesti oli yksinkertainen: ”We are hiring!” Esitellessään mahdollisuuksia, Dieter ja Arni painottivat, että korkeakoulututkinto ei ole ensisijainen asia – asenne ratkaisee.  

Palvelinkeskuksen työntekijät esittäytyivät tiimeittäin opiskelijoille. 
Luennon jälkeen siiryttiin jumppasaliin, missä opiskelijat pystyivät keskustelemaan Googlen ja alihankkijoiden työntekijöiden kanssa työtehtävistä datakeskuksessa. Alihankkijoista paikalla olivat ISS, G4S, Menlo Worldwide Logistics sekä ISG.  EKAMI:ssa prosessialaa opiskeleva Mauri kertoikin sitten, että opiskelijat olivat odottaneet tapahtumaa innolla. Hänen mielestä Google on selvästi seudullisesti mielenkiintoisin työnantaja. 
Haminassa runsas joukko EKAMI:n opiskelijoita meni ottamaan selvää, miten palvelinkeskukseen voi hakea töihin. 
EKAMIn vt. Rehtori Sami Tikkanen oli tyytyväinen tilaisuuteen, ja totesi, että ”tämä on positiivisin tapahtuma vuosiin.” Hänen mielestä on erittäin tärkeää tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotta ammatillinen koulutus pystyy vastaamaan yritysten työvoimakysyntään hyvin. Googlen Dieter Kern totesi, että vastaavia tapahtumia tullaan tulevaisuudessakin järjestämään, koska on tärkeää viestiä, että Google ja yhteistyökumppaninsa tarvitsevat monipuolista osaamista Haminan datakeskuksessa.
Myös KOTEKO:lla opiskelijat saivat infoa, kuinka hakea töihin Googlelle. 

"Don't be evil"

Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Metsolan auditorio oli myös täynnä kuuntelemassa Googlen työpaikkamahdollisuuksista

Myös Kymenlaakson ammattikorkeakoululla innostuneet opiskelijat olivat kerääntyneet kuuntelemaan, mitä oikeastaan tapahtuukaan Haminassa palvelinkeskuksen seinien sisällä. Insinööriopiskelijat olivat pohtineet etukäteen erinomaisia kysymyksiä, joihin Arni Jonsson ja Dieter Kern olivat varautuneet vastaamaan. Yksi kysymyksistä liitttyi Googlen etiikkaan työnantajana. Arni Jonsson avasi opiskelijoille Googlen filosofiaa "Don't be evil" joka on myös yrityksen epävirallinen motto. 

Arni Jonsson (oik) ja Dieter Kern vastasivat opiskelijoiden valveutuneisiin kysymyksiin. Luento kirvoitti rakentavaa keskustelua. 

Myös KyAMK:n opiskelijoilla oli mahdollisuus tutustua niin Googlen, kuin alihankkijoidensa G4S, ISS, ISG ja Menlo Worldwide Logisticsin työntekijöihin. 

Paikalla ollut viimeisen vuoden tietotekniikan insinööriopiskelija Niko Nousiainen oli innoissaan tapahtumasta. "Google on globaali yritys, joka herättää luonnollisesti mielenkiintoa. Oli hienoa kuulla myös yrityksen alkuajoista sekä Haminassa toimivasta laajasta kumppaniverkostosta. Ennen tilaisuutta en ymmärtänytkään, kuinka paljon Google itseasiassa satsaa Haminaan, joka on tietenkin hieno asia."


perjantai 20. syyskuuta 2013

Playa Tech Day Kotkan LevelUpissa

Olimme kerääntyneet keskiviikkoiltana Kotkan LevelUp tilaan Datariinassa ja odottelimme ehkä hieman jännittyneenäkin valkokankaan ääressä etäyhteyden muodostumista johonkin kaukaiseen toimistoon toiselle aikavyöhykkeelle. Kohta kuulisimme yksinoikeudella presentaation pelibisneksestä suoraan Googlelta!




Ajatus etänä järjestettävästä videopresentaatiosta lähti liikkeelle kesän aikana käydyistä keskusteluista Google Hamina Data Centerin ja myöhemmin Google Finlandin Helsingin toimiston edustajien kanssa. Heidän kontaktiensa avulla saimme tapahtumaan puhujiksi kaksi Googlen EMEA gaming and mobile -asiantuntijaa, jotka olivat valmiita antamaan meille tunnin verran arvokasta aikaansa ja kertoivat meille Google Hangout on Airin välityksellä viimeisintä tietoa pelien tuottamisesta ja julkaisusta Google Play:ssa, sekä arvokasta tietoa monetisaatiosta ja analytiikasta. Koko presentaatio tallennettiin myös YouTube -palveluun, josta ne ketkä eivät olleet paikalla voivat käydä sen katsomassa.

 

 


Tällaisen tilaisuuden järjestäminen ei olisi ollut mahdollista ilman Google-Aalto-Cursor yhteistyötä, joka alkoi kesäkuussa 2013. On hienoa, että pääsemme toimimaan tällaisten lahjakkaiden ihmisten kanssa.

Cheers,
Teemu & Heikki - Playa Game Hub Team

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Vaikutteita ja oppia Britannian startup-ekosysteemistä

Yksi tärkeimmistä tavoitteista Googlen, Aalto Yliopiston ja Cursorin yhteistyöohjelmassa on löytää ja verkostoitua uusiin ekosysteemeihin, jotka voivat hyödyntää suomalaisia (erityisesti Kotkan-Haminan seudun) startup yrityksiä. Syyskuun ensimmäisellä viikolla ryhmä Kotkan-Haminan seudun startup-yrityksiä pääsi tutustumaan Britannian kasvuyrittäjyyskulttuuriin, tavoitteena oppia uutta ja luoda suhteita Cambridgessä ja Lontoossa.

Maanantaina Cursorin joukkue sekä Will Cardwell Aalto Yliopistosta vierailivat Cambridgen yliopistossa. Perinteikäs yliopisto seuraa globaalia trendiä, jossa yliopistot ovat ottamassa aiempaa suurempaa roolia startup yritysten ekosysteemeissä. Vaikka perinteisesti yliopistot ovat olleet talouden ajureina huippututkimuksen ja tulevaisuuden työvoiman opetuksen kautta, niin tänä päivänä maailman huippuyliopistot ovat isossa roolissa startup yritysten synnyttämisessä, tukemisessa ja uusien verkostojen luomisessa. 

Tämän näki selvästi myös Cambridgessä, jossa Kymenlaaksolaista vierailijajoukkoa isännöi professori, yrittäjä ja enkelisijoittaja Alan Barrell. Hän kierrätti joukkoa yliopiston yrittäjyyskeskuksissa sekä tietenkin perinteikkäässä ”The Eagle Pubissa” jossa DNA:n löytyminen julkaistiin vuonna 1953. Yksi kierroksen tärkeitä oppitunteja oli, että usein suurimmat tieteelliset löydöt eivät tapahdu suinkaan tutkimuslaboratorioissa, vaan vapaamuotoisesti erilaisten ihmisten törmättyä sosiaalisissa tiloissa.  



Tiistaina 3. syyskuuta – historiallisena päivänä, jolloin Microsoft ilmoitti ostavansa Nokian matakapuhelinliiketoiminnat, vierailu jatkui Imperial Collegeen. Siellä vierailijaryhmä pääsi keskustelemaan mobiiliekosysteemeistä tutkimustiimin kanssa, jota johtaa Professori Erkko Autio. Suomalainen Autio on eräs maailman tunnetuimmista yrittäjyystutkijoista. Dmitri ja Llewellyn Aution palkitusta tutkimustiimistä valottivat mobiiliekosysteemien avainaspekteja sekä uusia liiketoimintamalleja, joita he ovat tutkineet. Kotiin viemisenä tuli vahvasti viesti ”luovasta tuhosta” – jos et säännöllisesti ”tuhoa” omaa liiketoimintamalliasi, kilpailijasi tekevät sen puolestasi. Matkalle osallistuneet Playa Game Industry Hubin yritykset saivat myös hyvän kenraaliharjoituksen seuraavan päivän ”pitchauksilleen,” kun he saivat sparrausta ja mentorointia pääomasijoittaja Chris Barchakilta, Conor Ventures Partnersilta.    


Keskiviikkona 4. syyskuuta olikin sitten aika valmistautua pitchaamaan sijoittajille Suomen Lontoon suurlähetystössä. Yli 90 sijoittajaa oli ilmoittautunut paikalle. Pitchaustilaisuudesta kuullaan jatkossa lisää tässä blogissa, mutta jo nyt voidaan sanoa, että matkalle osallistuneet yritykset oppivat paljon jouduttuaan ”mukavuusalueensa ulkopuolelle” sekä tutustuttuaan eräistä maailmantalouden hotspoteista - Britannian dynaamiseen startup ekosysteemiin. 

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Ohjelmassa inspiraatiota, mahdollisuuksia ja uusia verkostoja

Googlen, Aalto-yliopiston sekä Cursorin yhteistyöhjelmassa on vuoden 2013 aikana luvassa useita tapahtumia sekä mahdollisuuksia Kotkan-Haminan seudun yrityksille sekä muille toimijoille. Toimenpiteiden ja tilaisuuksien erityisinä kohderyhminä ovat kasvuyrittäjät (erityisesti Playa Game Industry Hubin peliyritykset) sekä matkailutoimiala (Kaakko135 verkoston toimijat). Lisäksi ohjelma pyrkii löytämään uusia keinoja lisätä Kotkan-Haminan seudun kansainvälistä houkuttelevuutta sekä eri sidosryhmien välistä vuorovaikutusta. Punaisena lankana on kaikessa tekemisessä internetin hyödyntäminen. Katsotaanpa ensialkuun hiukan peruutuspeiliin ja menneisiin tapahtumiin.


Startup Weekend 24.-26.5.  

Huhtikuun lopussa julkistettu ohjelma käynnistyi jo ennen kesälomia Aalto-yliopiston kampuksella toukokuussa järjestetyssä Startup Weekend tapahtumassa. The Kaufman Foundationin maailmanlaajuisesti tukema tapahtuma kokoaa yhteen startuppeja ja tuo huippumentoreita sparramaan nuoria yrittäjiä. Toukokuun tapahtuma oli yksi kautta aikojen suurimmista järjestetyistä Startup Weekendeistä.


Startup Weekend keräsi paikalle nuoria kasvuyrittäjiä


Alla olevalla videolla pääset tunnelmaan mukaan:



Linkki tapahtuman kuviin täältä:
http://www.flickr.com/photos/usehyn/sets/72157633782014088/


Internet ja paikallisen päätöksentekokulttuurin tulevaisuus 10.6.

Joukkoistaminen, tai crowdsourcing, on ilmiö joka on viime aikoina ollut vahvasti esillä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Suomi on ollut edelläkävijä joukkoistamishankkeissa, hyvänä esimerkkinä Iron Sky ja sen luomisessa käytetty joukkoistamisalusta Wreck a Movie. Maailmalla joukkoistamisen menestystarinoita ovat tietysti esimerkiksi joukkorahoitusalusta Kickstarter ja vastaavat palvelut.

Myös julkinen sektori on herännyt joukkoistamisen tuomiin mahdollisuuksiin. Esimerkiksi Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on todennut, että joukkoistaminen tuo jännittäviä mahdollisuuksia päätöksentekoprosessien tueksi.

Kotkan kaupunki testasi kevään 2013 aikana yhteistyössä Sitran, Dakar Oy:n, Cursor Oy:n sekä Oxford Research Oy:n kanssa verkkopalvelua, joka aktivoi kaupunkilaiset uudenlaiseen vuorovaikutukseen kaupungin virkamiesten ja päättäjien kanssa. Avoinkotka.fi-palvelua testattiin Kotkan kaupunkistrategian päivityksessä, Kantasataman kehittämisessä sekä tuulivoimapuistohankkeissa.

Kesäkuun alussa näitä teemoja käsiteltiin huippuseminaarissa Kotkassa, Merikeskus Vellamossa osana Googlen, Aalto Yliopiston ja Cursorin yhteisohjelmaa. Seminaarin puhujakaartissa olivat mm. Kansanedustaja Oras Tynkkynen, tutkimuspäällikkö Jyrki Kasvi sekä Professori Teemu Leinonen.


Merikeskus Vellamossa 10.6.2013 järjestetty seminaari veti lähes satapäisen yleisön kuulemaan joukkoistamisesta ja interenetin vaikutuksesta yhteisiin päätöksentekoprosesseihin.

Seminaarin Keynote puhujana oli Googlen Head of Free Speech Bill Echikson, jonka esitys "Freedom of Expression in the Digital Age"  antoi paljon ajateltavaa interenetin mahdollisuukista. Lähes satapäinen yleisö kuuli myös kokemuksia Helsingin kaupungin kokemuksia Osallistuvasta budjetoinnista sekä Oikeusministeriön Otakantaa.fi palvelun kokemuksista. Seminaarissa esiteltiin myös Avoin Kotka- kokeiluhankkeen  tuloksia.


Googlen Head of Free Speech William Echikson kertoi, kuinka internet muokkaa käsitystämme eri sidosryhmien välisestä vuorovaikutuksesta. 

Alla videokooste seminaarista:



Kuvia seminaarista löytyy täältä:
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.438011752961875.1073741826.338774099552308&type=1

Syksyn ohjelmasta löytyy mm. Kymenlaaksolaisten startup yritysten matka Lontooseen, työpajoja matkailuyrityksille sekä paljon muuta. Kuulet näistä lisää blogistamme!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Tervetuloa internetaikaan




Kotkan saha 1910


Kymenlaaksolla on pitkä traditio menestyneestä raskaasta teollisuudesta ja alue on aina ollut yksi suomalaisen metsäteollisuuden sydänmaista. Edelleen paperiteollisuuden työpaikkoja on Kymenlaaksossa lähes viisi kertaa enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Eikä kyse ole ainoastaan työpaikoista. Sunilan asuinalue Kotkassa on erinomainen esimerkki siitä kuinka teollisuus ja asuminen on suunniteltu toimivaksi kokonaisuudeksi - Sunilan tapauksessa suomalaisen mestarin Alvar Aallon kynästä.




Alvar Aallon suunnittelema tehtaanjohtajan asunto Sunilassa


Mutta paperiteollisuus - muun raskaan teollisuuden ohessa - taistelee olemassaolostaan Suomessa ja Kymenlaakso on raskaan rakennemuutoksen kourissa. YLE kirjoitti kaksi viikkoa sitten Kymenlaakson rakennemuutoksen olevan “radikaali ja romahdusmainen”. Kaikista maakunnista se on menettänyt eniten kilpailukykyään suhteessa muihin maakuntiin.


Siksi alue toimii hyvänä esimerkkinä kun lähdetään miettimään ratkaisuja rakennemuutoksen selättämiseksi.


Työvoiman hinta ja halvat sellumateriaalit ovat yksi syy suomalaisen paperiteollisuuden ongelmille mutta myös paperin kysyntä on laskenut länsimaissa. Internet on osaltaan syypää nimenomaan sanomalehtipaperin kysynnän laskemiselle.


Samaan aikaan se - internet - tarjoaa valtavat mahdollisuudet yrityksille jotka osaavat hyödyntää sitä oikein. McKinseyn tekemä tutkimus osoittaa että internet edustaa yli 20 prosenttia kehittyneiden maiden bruttokansantuotteen kasvusta ja että 75 prosenttia arvosta luodaan muualla kuin ict-yrityksissä.


Boston Consulting Groupin tutkimuksessa suomalaiset kuluttajat olivat 28 maan joukossa sijalla kaksi kun verrataan kykyä hyödyntää internetiä mutta suomalaiset yritykset olivat samassa vertailussa sijalla 17. Meillä on siis osaava joukko kuluttajia mutta yritykset eivät ole vielä oppineet hyödyntämään internetin täyttä potentiaalia liiketoiminnan kasvattamisessa.


Onneksi näemme Kymenlaakson alueella uuden liiketoiminnan siemeniä, kuten turismin ja peliteollisuuden, vain kaksi esimerkkiä mainitaksemme.



Googlen palvelinkeskus Summan vanhassa paperitehtaassa Haminassa


Google - joka rakensi vuonna 2011 käynnistyneen palvelinkeskuksensa Haminaan - aloitti tänä vuonna yhteistyön Aalto-yliopiston ja alueellisen kehittämisyhtiö Cursorin kanssa alueen talouskasvun vauhdittamiseksi.


Palvelinkeskus on ainoastaan rakennus tietokoneille joiden kautta internetissä liikkuva tieto kulkee mutta se toimii erinomaisena symbolina muutokselle ja uudelle kasvulle - alueen matkalle teollisuuden sydänmailta internetaikaan.

Tässä blogissa Cursor, Aalto-yliopisto ja Google kirjoittavat yhteistyön konkreettisista saavutuksista mutta myös sellaisista positiivisista uutisista ja onnistumisista jotka auttavat muitakin yrityksiä tekemään asioita uudella tavalla. Pidä blogia silmällä ja kerro myös mielipiteesi sen sisällöstä, kuulemme sen mielellämme!